Keskustelu

Share with:

FacebookTwitterGoogle


Kirjoita

Keskustelua

  1. Alla linkki lehtijuttuun Kainuun uusista satelliittisääksistä. Hienoa työtä Heljä ja Vesa👍

    http://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/kainuu/kusti-saaksi-yllatti-tutkijat/

  2. Nestorilta kovaääninen ruokatilaus ja hetikohta Penna toimitti kalan pesälle. Onkohan Nestorin tankkaus muuttomatkaa varten loppusuoralla? Penna näyttää tuossa kuvassa aika hoikalta pojalta…mutta pian urakka suoritettu, lapset maailmalle ja pääsee ansaitulle talvilomalle😊Pirkkoa en ole bongannut muutamaan päivään, lienee jo matkalla kylmästä lämpimään☀️

  3. Hei,toinen kala jo Nestorille aamusta.

  4. Seuraavana päivänä, 10.2.2016… Peace haettiin hoitoon..

  5. Saaristomerellä… Seilin pesällä, on tovin ollut hiljaiseloa. Eipä ole naapuruston porukkaakaan näkynyt. Täällähän oli juhlapöytä katettun kaiken aikaa, kun pesässä vielä poikaset oli. Ajat ovat muuttuneet, joutuu odottamaan pitkän tovin, ennenkuin seuraava kattaus ilmestyy Seiliin… näissä merkeissä on vuoden 2017 pesäkausi loppuun saatettu.
    – Haikeaa… vaikka toivon välähdys mielessä, jotta keväällä 2018, ”puhaltaisi” hieman lempeämmät tuulet -kaikkinensa- .
    Toivoa sopii, että seuraava pesimäkausi olisi todella nautinnollinen… ☺
    – näissä mietteissä kevääseen 2018 –

  6. Virossa osataan myös ”kailottaa” kalan peräänn, 16:50 aikansa huusi ja pyörimi, kun kalaa ei kuulunut, poistui neito pesältä.

  7. linssilude

    Kyllä nyt nälkä vähäksi aikaa siirtyy kun hauen pistelee kupuunsa

  8. Forumin puolella on kuvia, kun Penna tuo Nestorille evästä: http://www.luotio.com/forum/viewtopic.php?f=13&t=701&sid=dc8b6d55833381dac7c61970063f9550&start=580
    Jos Nestori olisi itse kalastellut, olisi sulat märkinä….

  9. linssilude

    Kalat ovat peniä, jos Nestori opettelee ?

  10. linssilude

    Nestori jälleen kalan kimpussa. Herää pienoinen epäilys käykö Nestori itse hakemassa kalan. On poissa vähän aikaa pesältä ja ilmestyy kalan kanssa pesälle. Tuojaa en nytkään nähnyt.

  11. OHO??! Pesä on siivottu! 😴

  12. Nirso kaveri tuo Nestori… suolet revitään pois ja herkkupalat syödään. Kalaa tosin tulee kuin liukuhihnalta..
    Minusta tuntuu, ettei Nestori ole vielä itse kalastellut, kun niin viihtyy pesällä.
    -ps. minä en ole myöskään nähnyt Pennaa koko aamuna..

  13. linssilude

    Kaikki konstit ovat sallittuja

  14. linssilude

    Pennaa en nähnyt.

  15. Jo on kumma jos ei Penna-iskällä korvat soi! Luulis ymmärtävän että MINÄ…