Seilin automaattinen vedenlaadun mittausasema

Seilin saaren pohjoispuolella sijaitseva automaattinen vedenlaadun seuranta-asema on ollut toiminnassa vuodesta 2006. Seurannan tarkoituksena on kerätä tarkkaa tietoa veden yleisestä laadusta, syvyyssuuntaisesta kerrostuneisuudesta ja niissä tapahtuvista muutoksista avovesikauden aikana.

Poijualustalle sijoitettu asema mittaa veden lämpötilaa, suolaisuutta, happipitoisuutta, sameutta sekä klorofylli- ja sinileväpitoisuutta. Veden ominaisuuksia mitataan pinnasta (2m) pohjaan (40m) metrin syvyysvälein, neljä kertaa päivässä. Sivulla on myös nähtävissä kesän 2018 tiedot ja aiemmat, vuosien 2011-2017 kuvat päivitetään sivulle kesän 2019 aikana. Muutoksena aiempaan kuvia on mahdollista nyt myös skaalata, lähentää ja tallentaa kuvien yläkulmassa löytyvien kuvakkeiden avulla. Kuvien visualisoinnin on toteuttanut Turun yliopiston Tutkimuksen IT

Seurannan toteuttaa Turun ammattikorkeakoulu yhteistyössä Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitoksen, Ilmatieteen laitoksen ja muiden FINMARI-yhteistyökumppaneiden kanssa. Kesällä 2015 Saaristomeren tutkimuslaitos lisäsi mittausasemaan myös ilman lämpötilaa, ilmanpainetta, ilmankosteutta, sadantaa sekä tuulen nopeutta ja suuntaa mittaavat anturit, joiden tiedot löytyvät täältä.



Valitse vuosi, jolta kuvaajat näytetään. Vuosien 2011-2017 tiedot päivitetään tälle sivulle kesän 2019 aikana.

Lämpötila [°C] Meriveden lämpötila pinnasta 40 metrin syvyyteen. Pintaveden lämpötila alkaa nousta toukokuussa ja samalla alkaa muodostua tiheyserojen aiheuttama lämpötilakerrostuneisuus. Kerrostuneisuus on voimakkaimmillaan loppukesästä, jolloin pintaveden lämpötila voi ylittää 20 °C pohjan läheisen vesikerroksen säilyessä noin 6-7 °C lämpöisenä. Lämpimän pintaveden ja kylmän pohjaveden erottavaa kerrosta, jossa lämpötila muuttuu nopeasti syvyyssuunnassa, kutsutaan harppauskerrokseksi eli termokliiniksi. Kerrostuneisuus purkautuu ja koko vesimassa sekoittuu pintaveden viiletessä ja myrskyjen avustamana loppusyksyllä noin 10 °C lämpötilassa.

Suolaisuus [PSU] Meriveden suolapitoisuus promilleina. Suolaisuus vaihtelee tällä alueella yleensä noin 5,7–6,2 promillen välillä. Suolaisempi vesi on tiheämpää ja suolaisuus kasvaa syvemmälle mentäessä. Myös suolapitoisuus aiheuttaa kerrostumista: Itämeren syvemmillä alueilla on pysyvä suolapitoisuuden harppauskerros eli halokliini noin 60–80 metrin syvyydessä. Talvina 2014/2015 ja 2015/2016 Pohjanmereltä saapuneiden suurten suolapulssien odotellaan piakkoin nostavan meriveden suolapitoisuutta myös Saaristomerellä, jolloin pitoisuus voi ensimmäistä kertaa sitten 1970-luvun lopun nousta yli 7 promillen.

Happi [mg/l] Meriveden happipitoisuus vesipatsaassa. Happea liukenee enemmän kylmään kuin lämpimään veteen, jonka vuoksi pitoisuudet ovat korkeimmillaan kylmän veden aikaan ja kääntyvät laskuun veden lämmetessä. Kesäisen lämpötilakerrostumisen vuoksi etenkin lähellä pohjaa oleva vesikerros voi olla hyvinkin vähähappista. Myös planktonlevien yhteyttäminen tuottaa happea ja se näkyy kohonneina pitoisuuksina pintavedessä varsinkin kevätkukinnan aikaan huhti-toukokuussa ja loppukesällä. Teknisten ongelmien vuoksi happianturin v. 2019 tiedot ovat saatavilla vasta 17.5 alkaen.

Klorofylli-a [ug/l] Mikroskooppisten planktonlevien määrä merivedessä. Planktonlevät tarvitsevat yhteyttämiseen valoa, jonka vuoksi levien määrä on suurimmillaan pinnan läheisessä vesikerroksessa. Suurimmat klorofyllipitoisuudet mitataan kevätkukinnan aikaan.

BGA [cells/ml] Sinileväpitoisuus (solujen määrä millilitrassa vettä) merivedessä.  Myös sinilevät tarvitsevat valoa yhteyttämiseen. Sinilevien määrä on suurimmillaan loppukesällä, jolloin varsinkin tyynellä säällä pintaveden sinilevämäärä voi nousta erittäin suureksi.

Sameus [NTU] Veden kirkkaus ja sameutta lisäävän aineksen (esimerkiksi planktonlevät, kiintoaines) määrä merivedessä. Yleisesti sameus suurenee pinnalta pohjaan päin mentäessä. Veden sameutta lisäävät muun muassa jokien maalta tuoma kiintoaines, pohjasedimentin sekoittuminen veteen ja planktonlevien kukinnat.

© Turun ammattikorkeakoulu

© Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitos